Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Tyrnikakku

31.01.2011 - 15:31 / Kategoriat: Juustokakut

Pohja

200g digestivekeksejä

75g rasvaa

Täyte

200g maustamatonta tuorejuustoa

1½dl sokeria

1dl tyrnihyytelöä

5 liivatetta

2½rkl kiehuvaa vettä

1prk flora vanilla

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi.

Leikkaa leivinpaperia irtopohjavuokaan. Murskaa keksit ja sekoita sulan rasvan kanssa, painele seos tiiviisti vuokan pohjalle laita jääkappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi.

Sekoita tuorejuusto, sokeri ja tyrnihyytelö keskenään. Purista liivatteista vesi ja liuota ne 2½ ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hieman. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Kääntele joukkoon kermavaahto. Levitä seos pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

SakariSokeri kirjoitti 14.02.2011 - 16:23
Tein nyt viikonloppuna toisen lopusta tyrnimehusta, mutta siinä ei kiille hyytynyt joten ei tullut kuvaa blogiin... Hyvää oli kuitenkin.
Hyvää Ystävänpäivää!
Pulla&Pitko kirjoitti 27.02.2011 - 12:52
Kiitos ja hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen :) Ei ole paljoa kerinnyt leipomaan tai edes blogissa käymään... työ haittaa harrastusta. Tyrni on kyllä yllättävän hyvää, vois itekin kokeilla käyttää tuota mehua, nyt mulla oli lahjaksi saatua hyytelöä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code